Aloitin työssäoppimiseni viime maanantaina Salon Pentikissä. Pentik on yli 40-vuotias suomalaisten tuntema yritys, joka on omistautunut pääosin keraamikan valmistukseen, mutta laajentanut toimintaansa yleisesti sisustuksen, kattauksen ja jopa pienten herkkujen tuotevalikoimiin. Toiminta on alunperin Posiolta, jossa edelleenkin valmistetaan keramiikkatuotteet ja kynttilät.
Liikkeitä on yli 80 Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä.
Mitä voisin kertoa ensimmäisestä viikosta?
Sanotaan näin, että koskaan ei kannata olettaa että kokenutkin opiskelija osaisi kaikkea. Esimerkiksi, olen oppinut viime viikolla tekemään solmuja oikein, paketoimaan, tekemään rusetteja sekä solmimaan ilmapallon solmut. Näitä en ole koskaan ennen osannut tehdä. Olen kiitollinen että pääsin Pentikiin työssäoppimaan sekä että menin sinne, koska opin joka päivä jotain uutta ja kehityn päivä päivältä paremmaksi.
Olen joka päivä ollut eri työnkuvissa mukana. Toiminut kassalla, tehnyt asiakaspalvelutyötä, näyteikkunan tekoa, varastotyöskentelyä, maalausta, siivoamista jne jne.
Viime viikolla Plazassa vietettiin Halloweenia etukäteen, joten olin mukana tekemässä erilaisia esillepanoja. Tein myöskin "Herkkupuodin" trendi-osastolle. Olin myös lauantaina töissä, kun Plazassa oli Zombie-walk. Olin pukeutunut, mutten osallistunut tempaukseen.
Joulu lähestyy jo nyt kaupan maailmassa kovaa vauhtia, mutta paljoa en vielä voi ottaa kuvia joulun eri myyntipöydistä ja tuotteista, hahmottelemme vasta sopivia paikkoja jokaiselle tuotteelle. Kuitenkin jo nyt joulun myyntiä tehdään, ja lisämyynti tapahtuu eritoten joulukorttien avulla sekä "valmiita paketteja" myyden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti