Olimme luokkamme kesken viime perjantaina Habitare-messuilla Helsingissä. Mukana oli myös muita kouluja ympäri Suomen, ja tutustuinkin muutamaan ihmiseen jotka opiskelivat myös visualisti-linjalla.
Saimme postaustehtäväksi kuvata kiinnostavia messuosastoja omasta mielestämme sekä mielenkiintoisimpia tekijöitä tai trendejä mitä bongasimme messuilta. Myöskin paljon esitteitä ja lippulappuja tuli kerätä, ja niitä tulikin kerättyä, mutta niistä teen isomman postauksen myös erikseen.
Tässä kuvia ja selitykset, miksi olen nämä kohteet valinnut:
Lasipullot ja lasiastiat ylipäätään ovat olleet Suomessa esillä kautta aikojen, ja tämän näytteilleasettajan lasipulloissa näkyy tyypillinen kaunis, mutta yksinkertainen suomalainen tyyli.
Tässä näytteilleasettajan seinustalla esiintyi ne elementit, mitä itse rakastan: Luonnon materiaalit, eläimet, kevyet ja selkeät linjat. Ja haluan uuteen kotiini puupölkyt tuoleiksi!
Deko-lehti näytteilleasettajana yllätti minut. Vaikka odotin, että lehti-myyntipöytä olisi näytteilleasettajana hyvin yksinkertainen, olivat he kuitenkin panostaneet näytteilleasettajana "pöytäänsä" todella paljon.
Nuori näytteilleasettaja The Block-puolelta oli tehnyt hienon seinäkoristeen sekä mobiilin, jotka miellyttivät silmääni, vaikken innostunutkaan seinän pohjaväristä.
Muotsikka oli miellyttävä yllätys. Yksinkertainen pohja näyteseinälle, mutta sohva oli mahtavan värinen vaikka oli kevyitä pastellisävyjä käytetty, sekä sohvan materiaali oli hieman karkeaa mutta sopivan rouhea pastellisävyjen kanssa.
Tässä näkyi mielestäni jälkeen selkeä suomalainen tyyli lasimuotoilussa, sekä värit laseissa olivat ihania trendivärejä, jotka tulevat näkymään syksyn aikana.
Tämä seinäkoriste riiteli omien värimaailmojeni kanssa, mutta pidin seinäkoristeen kuviosta sekä karkeasta materiaalista, josta tuli jotenkin mieleen mummojen seinillä roikkuva ryijy.
Sinapinkeltainen sävy on mielestäni ehdoton hitti tänä syksynä, sekä lamppuihin panostaminen kannattaa. Mitä enemmän valoa, sen parempi!
Tämän THE BLOCK-näytteileasettajan seinä oli minimalistinen, mutta kohokohtana oli tuo ihana nojatuoli tai jonkinlainen virkattu istuin, en osaa sanoa mikä oli, mutta kaunis ja olisi ollut kiva kokeilla istua siinä!
Tässä esiintyi taas suosikkielementtejäni: Puu materiaalina, yksinkertaisuus sekä luonnon sävyt.
Tämä oli melkein yksi suosikeistani: Lampussa esiintyi puun "kaarna" materiaalina, ja ihanat korit pöydällä oli poronnahkaa. Melkein yksi koreista lähti mukaani, sääli etteivät olleet kaupan!
Selkeästi muovimateriaalit ym. muut keinomateriaalit ovat vähentymässä, koska paljon näkyi messuilla käsityötä: Virkkausta, puun käyttöä, nahkaa jne. Tässä näytteilleasettajalla oli upeasti virkattu nojatuoli, jossa oli kauniit murretut sävyt.
Olen omassa arjessani ollut aina huono sisustamaan taulujen kanssa, sekä ylipäätään että seinillä olisi mitään koristetta (seinätarrat, hyllyt, hyllykoristeet). Tämä seinä avasti silmäni, ja olen nyt muuton ohella valmis ottamaan riskin uudessa asunnossa!
Saimme postaustehtäväksi kuvata kiinnostavia messuosastoja omasta mielestämme sekä mielenkiintoisimpia tekijöitä tai trendejä mitä bongasimme messuilta. Myöskin paljon esitteitä ja lippulappuja tuli kerätä, ja niitä tulikin kerättyä, mutta niistä teen isomman postauksen myös erikseen.
Tässä kuvia ja selitykset, miksi olen nämä kohteet valinnut:
Lasipullot ja lasiastiat ylipäätään ovat olleet Suomessa esillä kautta aikojen, ja tämän näytteilleasettajan lasipulloissa näkyy tyypillinen kaunis, mutta yksinkertainen suomalainen tyyli.
A-finity Patterns- näytteilleasettajalla oli dynaamisia, mutta kuitenkin rauhoittavin sävyin olevia tapetteja. Tälläisiä olisi hauska käyttää omassa kotona esim. tehosteseinänä.
Tässä näytteilleasettajan seinustalla esiintyi ne elementit, mitä itse rakastan: Luonnon materiaalit, eläimet, kevyet ja selkeät linjat. Ja haluan uuteen kotiini puupölkyt tuoleiksi!
Olen omassa arjessani ollut aina huono sisustamaan taulujen kanssa, sekä ylipäätään että seinillä olisi mitään koristetta (seinätarrat, hyllyt, hyllykoristeet). Tämä seinä avasti silmäni, ja olen nyt muuton ohella valmis ottamaan riskin uudessa asunnossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti